top of page

GrIFK TB2 "Girl Power"

Writer: Asiakaspalvelu -Asiakaspalvelu -

Kenneth Beijar on saanut ilon ja kunnian auttaa GrIFK:n jalkapallopoikia fysiikkaharjoittelussa jo vuodesta 2019, kun hänen oman poikansa, Alexander Beijarin, joukkue pyysi häntä mukaan. Homma lähti nopeasti lapasesta – parhaalla mahdollisella tavalla – ja pian useampi joukkue kääntyi puoleeni. Toiminta kasvoi kuin huomaamatta.


Tänä vuonna päätin hypätä täysin uuteen haasteeseen ja ottaa ensimmäistä kertaa tyttöjoukkueen valmennettavakseni. Myönnetään, että alussa oli pientä jännitystä – mutta turhaan.


Tytöt ovat osoittaneet huikeaa kypsyyttä ja oppimishalua, ja jo ensimmäisen reilun kuukauden aikana kehitys on ollut valtavaa. Ei voi kuin ihailla.


Tätä matkaa jatketaan isolla innolla – tästä tulee huikea kausi!





bottom of page